Joukkorahoitus on täällä, kuinka toimit?

Rahoituksen ja pääoman keräämisen Suomessa ei tarvitse olla hankalaa, ikävää tai riskialtista. Tässä artikkelissa avaamme joukkorahoitus mahdollisuuksia yksittäisen tuotteen tai jopa yrityksen rahoitusmuotona.

Mitä joukkorahoitus on?

Joukkorahoituksen ajatuksena on nimensä mukaisesti joukkoistaa rahoituksen keräys. Suurin osa rahoituksen keräyksestä tapahtuu internetissä, jolloin kuka tahansa rahoittaja saa mahdollisuuden tutustua projektiin ja rahoittaa sitä.

Joukkorahoitus jakaantuu useaan eri toimintamalliin:

– Vastikkeellinen joukkorahoitus
– Pääomitusperusteinen joukkorahoitus
– P2P-palvelut
– Joukkotuottaminen

Vastikkeellinen joukkorahoitus-malli tarjoaa rahoittajalle lahjan, esimerkiksi valmiin tuotteen, palvelun tai muuta vastaavaa, annettua rahoitusta vastaan. Vastine ei kuitenkaan voi olla rahaa.

Pääomistusperusteinen-malli mahdollistaa yritysten osakkeiden jakamisen mahdollisille sijoittajille, mallia voi verrata esimerkiksi VC-rahoitukseen (Venture Capital).

P2P-palvelut (Peer to Peer Lending), tai vertaislainat, ovat rahoitusjärjestelmä yksityisten henkilöiden välillä. Lainojen välitykseen osallistuvat erilliset lainanvälitysyritykset, jotka perivät välityspalveluita lainanottajilta. Toiminta ei edellytä lupaa pankki- tai sijoitustoimintaan, vaan rahaliikenne ja lainasopimukset toteutetaan vain lainanantajan ja ottajan välillä. Lainanottaja maksaa lainastaan korkoa.

Joukkotuottaminen eroaa vastikkeellisesta joukkorahoituksesta siten, että se mahdollistaa myös tuottojen saannin. Joukkotuottamista voidaan myös toteuttaa tilaamalla valmistuvia tuotteita ja/tai palveluita ennakkoon.

Miksi joukkorahoitusta kannattaa kokeilla?

Joukkorahoitusta tukee mahdollisuus matalan riskin sijoittamiseen. Useissa joukkorahoituspalveluissa projektit keräävät rahaa tiettyyn ennaltamäärättyyn rajaan asti. Mikäli rajaa ei saavuteta, palautuvat rahoitukset niitä antaneilla. Joukkorahoitus on myös erinomainen keino startup-yrityksille kokeilla liikeideansa toimivuutta.

Joukkorahoituksessa suurten sijoittajien löytämistä merkityksellisemmäksi muodostuu tiedon jakaminen ja huomion kiinnittäminen rahoitettavaan projektiin. Rahoitettavan projektin luonteesta riippuen rahoituksen hakijat viestivät heille parhaiten sopivissa kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa, foorumeilla, tapahtumissa, mistä vain he löytävät oman kohdeyleisönsä tai potentiaalisen asiakaskunnan.

Maailmalla pelialan menestystarinoihin lukeutuva Douple Fine-pelitalon Broken Age-peli, joka toteutettiin joukkorahoitusperiaatteella. Pelaajayhteisö lahjoitti kaikkiaan 3,3 miljoonaa dollaria pelin kehittämiseen.

Suomessa suosittuja joukkorahoituskierroksia pelialalla on ollut Reset -peliprojekti sekä useita kortti- ja roolipelipohjaisia projekteja.

Lisäksi pelialallekin tärkeän koodaamistaidon opetteluun suunnattu lastenkirja Hello Ruby, toimii erinomaisena esimerkkinä mihin suomalaiset pystyvät.

Miten hankin joukkorahoituksen?

Joukkorahoitukseen erikoistuneita yrityksiä ja yhteisöjä löytyy sekä meiltä Suomesta että ulkomailta. Kun olet selvillä kenelle ja miksi ideasi soveltuu, jää tehtäväksesi enää käydä läpi kuinka haluat ideaasi markkinoida sekä valita sinulle mieleisin palvelu.

Muutamia esimerkkejä joukkorahoituspalveluista:

Mesenaatti.me
-Suomalainen Mesenaatti tarjoaa palvelun vastikkeellisen joukkorahoituksen keräämiseen. Tekijät muistuttavat ja korostavat sosiaalisen median tärkeyttä oman idean levittämisessä.

Indiegogo
-Suosittu yhdysvaltalainen joukkorahoituspalvelu indiegogo avaa toimintamallejaan käyttäjille varsin perusteellisesti.

Kickstarter
-Myös yhdysvalloista käsin toimiva Kickstarter markkinoi itseään suurten summien välittäjinä. Palvelun kautta eri projektit ovat saaneet rahoitusta jo yli miljardilla dollarilla.

Suomalaislähtöisen joukkorahoituksen projektien vähyyttää selittää osittain Suomen valtion erittäin tiukka arpajaislainsäädäntö sekä joukkorahoitus-sivuston vaatimukset kohdemaaksi. Esimerkiksi Indiegogo vastikkeelliseen lahjoitukseen perustuvat kampanjat ovat Suomessa sallittuja, mutta esimerkiksi Kickstarter vaatii Yhdysvaltalaisen yhtiön tai henkilön hankkeen taustalle.

Suomalaisen joukkorahoituksen tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta. Maaliskuussa 2014 julkaistun työ- ja elinkeino- sekä valtiovarainministeriön selvityksen pohjalta joukkorahoituksen koetaan olevan tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa. Suomen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan rahankeräyslakia tulisi tarkastella erityisesti joukkorahoituksen tarpeiden näkökulmasta.

One thought on “Joukkorahoitus on täällä, kuinka toimit?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s